652 Puheenjohtajan juhlapuhe


Puheenjohtajan puhe ammattiosaston 30-vuotis juhlissa 4.9.2015

Arvoisat juhlavieraat, kollegat, entiset puheenjohtajat, liiton ja toisten osastojen edustajat.

Viimeksi olen pitänyt puheen vuonna 2002, partiolippukunnan 70-vuotis juhlassa, toimiessani lippukunnanjohtajana. Ei ihan jokapäiväistä minulle. On siis melkoinen kunnia olla täällä puhumassa teille.

Oma historiani osastossa ei ole järin pitkä. Järjestö ja hallitustaustaa minulla kuitenkin on ”hallitusvuosina” laskettuna reilut 70. Alkuperäiseltä koulutukseltani olen ompelija ja siksi pitkään toiminkin Helsingin Teva 501-osastossa. Vartiointialalla olen kuitenkin ollut vuodesta -98, kun armeijan jälkeen hain töitä opiskelun oheen.

Ensikosketukseni tähän osastoon oli kevätkokous 2011. Ja koska olen tällainen ujo ja hiljainen, en taaskaan osannut pitää suutani kiinni. Niinpä päädyin hallitukseen….. ja saunaan poikien kanssa.

Minulla ei ole kokemuksia, kuin yhden puheenjohtajan toiminnasta tässä osastossa ennen omaa kauttani. Esimerkkiä ei siis juurikaan ollut, eikä tietoa siitä miten asioita on ennen hoidettu. Siispä olen hoitanut asiat omalla tavallani. Ilmeisesti en ihan huonosti, koska äänestitte minut toiselle kaudelle. Iso kiitos siitä.

En toki ole tehnyt asioita yksin, se olisi sula mahdottomuus. Minulla on ollut tukenani loistavat tyypit hallituksessa, hoitamassa omia pestejään. Osaston toimintaa on saatu piristettyä ja jäsenistön aktiivisuus on lisääntynyt. Osaston tiedotusta on parannettu ja on siirrytty ”nettiaikakaudelle.”

Viimeisten vuosien ajan yhteiskuntamme on ollut säästökuurilla työläisten kustannuksella, eikä suunta näytä vieläkään muuttuvan. Tällaisena aikana on erittäin tärkeää, että osaston tiedotuskanavat on kunnossa ja puhalletaan yhteen hiileen. Kaikkien meidän on kuljettava samaan suuntaan, ainoastaan silloin meissä on voimaa. Vaikuttaa siltä, että maan hallitus voi keksiä ihan mitä vaan, ja silloin meidän on oltava hereillä ja valmiita toimimaan, mikäli tilanne niin vaatii.

Haluan kiittää teitä, kotijoukot, että päivä toisensa jälkeen, myönnätte osastomme aktiiveille ilta- ja viikonloppuvapaita, annatte tukenne, jotta voimme toimia osaston ja jäsenistön hyväksi. Kiitokset Turvalle tuesta, ja puitteiden, kuten kotisivujen tarjoamisesta. Kiitokset toisille turvallisuusalan osastoille. Suomi on laaja maa, ja jotta voimme valvoa jäsenistömme etua, on meidän tiedettävä, mitä työnantajat keksivät työntekijöiden päänmenoksi muualla suomessa. Tähän tarvitsemme yhteistyötä muiden osastojen kanssa. Kiitokset kuuluu toki myös emoliitollemme PAM:lle, joka on alkanut ottaa vartijatkin vakavasti, ja tarjoaa tiedotuskanavan ja koulutusta. Ja tietenkin, ei ihan pienimpänä juttuna, neuvottelee työehtosopimuksen. Suuri kiitos osaston hallitukselle ja juhlatoimikunnalle, jotka mahdollistivat tämänkin tilaisuuden järjestämisen.

Lopuksi haluan kiittää osaston vanhoja puheenjohtajia. Te olette olleet luomassa tätä osastoa, kenties perustamassa sitä. Olette olleet omalta osaltanne vaikuttamassa siihen mitä turvallisuusala tänä päivänä on.

 

Turvallisuusalan ammattiliitto

Turvallisuusalan ammattiliitto ry on yksityisen turvallisuusalan valtakunnallinen ammattiyhdistys. Jäsenet ovat piiri- ja paikallisvartijoita receptionisteja, myymälätarkkailijoita, palovartijoita, järjestyksenvalvojia, turvatarkastajia, arvokuljettajia, rahanlaskijoita, valvomo- ja hälytyskeskuspäivystäjiä, vuoroesimiehiä, metrovalvojia, vahtimestareita, henkivartijoita . . . yhteensä yli 5200 turvallisuusalan ammattilaista. Tällä hetkellä TURVA on SAK laisen Palvelualojen ammattiliiton (PAM) jäsen. TURVA koostuu seitsemästä rekisteröidystä alueellisesta ammattiosastosta.